Ilveksen metsästykseen 24 lupaa
Kuva: Seppo Nykänen
Keski-Suomeen on myönnetty 24 ilveksen pyyntilupaa. Pyynti yritetään kohdistaa erityisesti alueille, joissa ilvekset ovat aiheuttaneet vahinkoa kotieläimille tai alueille, joissa ilvekset liikuskelevat asutuksen liepeillä.
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos arvioi, että Keski-Suomen riistanhoitopiirin alueella syntyi viime vuonna 34-36 ilvespentuetta. RKTL:n mukaan maakunnassa elää reilut parisataa ilvestä. Ilveskannan koon, pentueiden sekä liikenne- ja muun kuolleisuuden perusteella tutkimuslaitos arvioi, että kanta kestää tulevalla metsästyskaudella 24 eläimen kaadon.
Riistanhoitopiiriltä haettiin lupaa yhteensä 51 ilveksen pyytämiseen. RTKL:n arvioiden perusteella lupa myönnettiin kuitenkin vain 24 ilveksen kaatamiseen. Pyyntilupia myönnettiin ainoastaan sellaisilla alueille, joissa on vakiintunut ja lisääntyvä ilveskanta.
Tavoitteena on rajoittaa ilveskannan kasvua siten, että ei kuitenkaan estetä ilveksen levittäytymistä uusille alueille.
Ilveksen metsästys alkaa joulukuun alussa ja päättyy helmikuun lopussa. Luvansaajat aloittavat metsästyksen pääsääntöisesti kuitenkin vasta vuoden vaiheessa hirvenmetsästyksen päätyttyä.
Onnistuakseen ilveksen metsästys vaatii kattavan lumipeitteen, jolloin ilves voidaan paikantaa ja erottaa varmuudella ilvesyksilöt toisistaan. Naarasilves, jolla on poikaset, on kokonaan rauhoitettu.
YLE Keski-Suomi