Kalenteri

Tsekkaa kalenteri sivun alalaidasta

Hae tästä blogista

lauantai 6. helmikuuta 2010

Susille ei saatu kaatolupaa

Vekkari, Päivitetty 5.2. 09:25, julkaistu 3.2. 08:45

Susille ei saatu kaatolupaa

Erja Niemelä

VIRRAT Pohjois-Hämeen riistanhoitopiiri ei myöntänyt yhtään susien kaatolupaa Virtain, Ähtärin ja Keuruun rajamaaston metsästysalueelle, koska susista ei sen mukaan viime aikoina ole aiheutunut välitöntä uhkaa.

Viimeksi susi tappio alueella koiran viime marraskuussa eikä susihavaintoja pihoista ole tehty vuodenvaihteen jälkeen.

Riistanhoitopiiri katsoo ratkaisussaan, että sudet ovat aiheuttaneet alueella vahinkoa tappamalla metsästyskoiria ja haittaamalla koirien käyttöä metsästyksessä ja koirakoetoiminnassa.

Lisäksi alueella koetaan riistanhoitopiirin mukaan uhkaa susien aiheuttamista lisävahingoista ja pelkoa susia kohtaan, mikä on aiheuttanut mm. vaatimuksia koulukyyditysten laajentamisesta.

Riistanhoitopiiri katsoo, että vaikka hakemuksen perusteluiksi esitetyt seikat monelta osin puoltavat pyyntiluvan myöntämistä, niin maa- ja metsätalousministeriön määräysten mukaiset edellytykset pyyntiluvan myöntämiseksi eivät riittävällä tavalla täyty.

Ministeriön määräyskirjeen mukaan pyyntilupaa ei voida myöntää erityisen merkittävän vahingon estämiseksi, mikäli kyseessä ei ole välitön tapahtuma. Samoin pyyntilupaa ei voida myöntää kansanterveyden, yleisen turvallisuuden tai muun erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavasta syystä, mikäli kyseessä ei ole välitön tapahtuma.

Lupahakemuksessa mainituista koiravahingoista viimeisin on tapahtunut 9. marraskuuta 2009. Susihavaintojen mukaan sudet eivät vuodenvaihteen jälkeen ole liikkuneet pihapiireissä. Riistainhoitopiirin tietoon ei ole myöskään tämän jälkeen tullut muita suden aiheuttamia erityisiä uhkatilanteita alueella. Näin ollen kyseessä ei riistanhoitopiirin mukaan voida katsoa olevan maa- ja metsätalousministeriön määräyksen edellyttämällä tavalla välitön tapahtuma. Näin susien pyyntilupaa ei voida myöntää.

Matti Virtanen Virtain Ohtolasta haki kahden suden tappolupaa Virtain, Keuruun ja Ähtärin alueille sijoittuvalle noin 100 000 hehtaarin metsästysalueelle tammikuulla. Hakemusta puolsivat mm. Virtain ja Ähtärin kaupungit lausunnoissaan. Ne ovat mm. joutuneet järjestämään joillekin oppilaille ylimääräisiä koulukuljetuksia petouhan takia.